Valtakunnallinen työpankkikokeilu 2009 ja 2010

Työpankin perusajatuksena on, että se edelleensijoittaa (palkkatuettu työvoiman vuokraus) yrityksille työvoimaa ja hankkii yrityksiltä ja kunnilta alihankintatöitä, joita työntekijät voivat tehdä silloin, kun vuokratyötä ei ole saatavilla. Tavoitteena on kuitenkin, että vuokraava yritys palkkaisi työpankkilaisen omaan palvelukseensa.

Työpankkikokeilu 2009

Tavoite:

Työpankin toimintamallin testaaminen eri puolilla Suomea. Tavoitteena oli pyrkiä löytämään kustannustehokas toimintamalli, joka olisi monistettavissa koko maahan.

Kohderyhmä:

Kokeilun aluetoimijoiksi valittiin Yritetään yhdessä ry. Oulusta, Tekevä säätiö Jyväskylästä, Mikemet Oy Mikkelistä, Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry. Seinäjoelta, Tyke Oy Porista, TyönVuoksi ry. Imatralta ja Vantaan Valo Vantaalta.

Tulokset:

• Kokeilustatus on tuonut toiminnalle uskottavuutta yrityksissä ja kuntasektorilla
• Alueellisten työpankkien verkosto on tuonut uusia ajatuksia, tietotaidon ja kokemusten vaihtoa
• Lamasta ja palkkatukien riittämättömyydestä huolimatta on saatu hyviä yhteyksiä yrityksiin ja toiminnalle on luotu kysyntää
• Piilotyöpaikkoja on löytynyt
• Projektin aikana yrityksiin edelleensijoitettiin 175 henkilöä

Lähde: Valtakunnallinen työpankkikokeilu. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:3
http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1484198

Rahoitus:

Sosiaali- ja terveysministeriö.

Työpankkikokeilu 2010 http://www.tyopankkikokeilu.fi

Tavoite:

Valtakunnallisen työpankkikokeilun tarkoituksena on kehittää, selvittää ja mallintaa toimenpidekokonaisuuksia, joilla vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan henkilön työllistymistä avoimille työmarkkinoille edistetään sekä lisätään henkilöiden työmarkkinavalmiuksia.

Kohderyhmä:

Neljä alueellista toimijaa: WoodFox Oy Seinäjoella, Tyke Oy Satakunnassa, Mikemet Oy Mikkelissä ja Lubor Oy Pääkaupunkiseudulla. Kokonaiskoordinoijana ja kokeilun johtajana toimii Aikuiskoulutuskeskus Edupoli.

Varsinaisena kohderyhmänä ovat vaikeassa työmarkkina-asemassa olevat henkilöt: vajaakuntoiset, pitkäaikaistyöttömät, vaikeasti työllistyvät, maahanmuuttajat, nuoret ja ikääntyneet.

Tulokset:

Projektissa mukana olevat yritykset ovat edelleen vahvistaneet toimintaansa varsinaisen kohderyhmän työllistämiseksi sekä tehneet verkostoyhteistyötä ja tiedotusta toimintamallin kehittämiseksi ja tunnettuuden lisäämiseksi. Raportti tuloksista valmistuu projektin päätyttyä.

Rahoitus:

Sosiaali- ja terveysministeriö.